Yhdistyksen säännöt sekä tietosuojaseloste

Miðja ei ainakaan toistaiseksi tarjoa enää baanavuoroa jäsenilleen vähäisen kysynnän vuoksi. 

Kuva: Maiju Tikka 

Islanninhevosystävät Miðja ry:n kannatusjäsenyys



Liity Islanninhevosystävät Miðja ry:n kannatusjäseneksi! Kannatusjäseneksi voivat liittyä esimerkiksi yritykset, yhdistykset, yhteisöt mutta myös yksityishenkilöt. Kannatusjäsenenä olet tukemassa paikallista islanninhevoshevosurheilua ja autat paikalliskerhon aktiivisen toiminnan ylläpitämisessä. Kerhon toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja rakkaudesta islanninhevosiin. 

Islanninhevosystävät Miðja ry on Keski-Suomen alueella toimiva Suomen islanninhevosyhdistyksen (SIHY:n) alainen paikalliskerho. Kerhon toimintaan kuuluu muun muassa eri tasoisten askellajikilpailuiden järjestäminen uudella kotibaanalla Talli Thrálla, Jyväskylän Puuppolassa. Kilpailutoiminnan lisäksi järjestämme ratsastusvalmennuksia, kursseja ja muita tapahtumia. 



Kannatusjäsenyyden hinnasta voidaan sopia tapauskohtaisesti. Yrityskannatusjäsenellä on mahdollisuus saada logonäkyvyys kerhon verkkosivuilla (jos kannatusjäsenyyden hinta on vähintään 100 € / vuosi) ja näkyvyyttä kerhon sosiaalisen median kanavissa. Kannatusjäseneksi voi liittyä ja lisätietoja voi tiedustella ottamalla yhteyttä kerhon sihteeriin sihteeri.midja@gmail.com



Jäsenyys on voimassa toistaiseksi ja sen voi irtisanoa halutessaan ilmoittamalla asiasta sihteerille.